Haaviin

Haaviin

keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

7 Ruutanaa ja 43 Suutaria

Harmittavaa kun pohjanmaalla on nuo suutarijärvet niin harvassa ettei edes viitsi lähteä etsimään.

Onneksi jonki matkaa kun ajelee eteläänpäi niin niitä rupeaa löytymään. Kavereiden kans päätettiin lähteä porukalla kokeilemaan löytyisikö nuota meille pohjalaisille niin vieraita kaloja.

Paikoille päästyämme päätettiin levittäytyä ympäri paikkaa että edes joku tai edes osa meistä sais niitä.

Omana tavoitteena oli parantaa omaa enkkaa ja toisena tavoitteena oli +2kg...

Onkipaikalle mäskäsin kaksi kohtaa erimäskein. Heti ensimmäiseen pistoon tärppäsi todella painava kala, annoin sille vähän turhan paljon mahdollisuuksia ja sehän käytti ne hyväksensä irroten koukusta.

Illan keskikokoa
Illan aikana joitakin suutareita, pieniä ja hieman isompia saaneena huomasin että toisella mäskipaikalla kävi armoton kuplinta. Äkkiä onki sinne ja siellähän oli suutarit laiduntamassa isolla porukalla. Välillä ei koho keriinnyt pystyyn kun oli jo kiinni.

Mäskillä oli kaloja aivan uskomaton määrä, osa tarttui evistä kiinni ja siinähän olikin työmaata kammeta +1kg suutaria jolla oli koukku evänpäässä kiinni. Toki onhan suutari hieno taistelija siimanpäässä muutenkin.

Illan hämärtyessä rupesi suutarien keskikoko suurentua ja sekaan tuli muutamia ruutanoita. Toki pienenlaisia, max 500g.

Illan päätteeksi nostimme sumput ylös ja tutkimme mitä kukin oli saanut. Kalat punnittuamme olimme saaneet yhteensä .65-70kg joista suurin osa oli suutareita. Hienot säkit oli joka jätkällä. Joskus käy näinkin.

 Myös omat tavoitteet täyttyi, omaenkka parani ja tuli myös se +2kg. 2054g!
Alimpana 51cm 2054g

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti