Haaviin

Haaviin

lauantai 17. elokuuta 2013

Gourmeeta sen olla pitää

Tässä on vuosien saatossa tullut mietityttyä mikä se parhaiten niille suurille ruutanoille kelpaisi. Muutamaan syötti yhdistelmään olen saanut kalat ottamaan. Mutta ainahan sitä on olemassa se parempi keino. Joten kaupassa katseltuani hyllyjä ja siellä pisti silmään gourmee maissia. Purkit koriin ja kassalle.
Herkkuja
Toki olisiko hieman hifistelyä tommonen mutta kun ajattelee isoa ruutanaa josta sanotaan että se on maailman vaiken onki kala, niin ajattelisi ettei mikään ole hifistelyä?? Tiedä häntä?? Todella nirsoja ne kyllä ovat.

Jälleen oli aika suunnata auton keula kohti ruutanoiden olin paikkoja. Onginta lähti käyntiin samaanlaihin kun kaikki muutkin ruutana reissut kyseisellä paikalla. Särkiä, särkiä ja vielä kerran särkiä. No, aiemmista reissuista opittuani että särjet katoavat kun pimeys saapuu. Toki jos on jo valoisammalla tullut suuria kaloja käymään mäskillä niin särjet ovat ottaneet hatkat.
Illan hämärtyessä lepakoita rupesi lentelemään onkipaikan yllä ja niistä yksi otti kohteeksi mun kohon jota se kävi haukkaamassa kun olin laittamassa onkea pyyntiin. Kohosta irtosi valoantenni ja siihen jäi pienet hampaan jäljet. Eipä ole moista vielä ennemmin tapahtunut.
Onginta jatkui hiljaisena. Ruutanoista ei ollut muuta merkkiä kun muutama komea pintominen mäskipaikasta ulompana. No eikun kupittamalla lisää houkutusta ja ruokaa paikalla niin eikö ne jossain vaihees tule ruokailemaan. Siinä kupittaessani kuului vavasta pieni rusahdus... Ajattelin että ei kai mitään vakavaa ollut mutta seuraavaa ruokalastia vietyäni kuului poksahdus ja kuppikärki poikki!!! No ei reissua ilman jotain pientä vastoinkäymistä :)

Sitten oli ruvettava niin sanotusti vanhaan malliin heittämään mäskit ja muut eväät kaloille. Se tuntui puraisevan tai sitten jo kupitetut ruuat olivat houkutelleet paikalle kohdekaloja. Siimatärppejä rupesi tulemaan. Itsekseni tuumailin että JES! kohta viedään ja kunnolla! Koukkuun yksi gourmee ja kaveriksi toukan kotelo. Niin siinä kävi, tärppi tuli! Kovasti oli ruutanalla menohaluja, se kiersi varmaan reilut 3-4min ennen kun antautui. Haaviin saatuani mietin että ei vieläkään sitä kahta kiloa... Mutta punnitus kertoi jotain muuta! 2070g. Kesän suurin ja omaan top 10 ruutanalistalle komeasti!
Ruutana 2070 pit. 45cm ymp. 41cm

lauantai 3. elokuuta 2013

Ruutanoita!

Iltojen hämärtyessä on tullut taas aika kaivaa ruutana onget esille.Parin kolmen päivän syöttä touhuilla mennään aluksi. Takavuosista olen vähentänyt ennakkosyöttöjen määrää ihan sillä että jos on vienyt suuria määriä mäskiä ja ruokaa paikoille niin on onkipäivät olleet hiljaisempia kun vastaavasti pienemmillä määrillä. Ovatko sitten ruutanat olleet täynnä tai sitten suuret määrät ruokaa ovat houkutelleet liikaa muitakin kaloja paikalle ja ruutanat ovat jääneet ilman eivätkä ole tohtineet tulla paikalle.
Tätä päivää on tullut odoteltua koko kesä! Tänä kesänä ei oikein ole huvittanut muita kaloja edes onkia vapaa-ajalla. Kilpailuissa on tullut käytyä muutaman kerran.

Joten eikun rantaan!
Eilen illalla, kolmen syöttöpäivän jälkeen oli aika ottaa onget mukaan. Alku ei vaikuttanut kauhean hyvältä, särkiä oli pohjasta pintaan!
Muutaman pienen mäskipallon kupitettuani odottelin sormet syyhyten onki-istuimella hämärän tuloa.
Onginnan aloitettuani särkiä tuli muutama. Sitten humasin kun koho sai olla muutaman minuutin rauhassa paikoillaan tiesin/aavistin että nyt on mäskillä jotain muuta kun särkiä. Toivottavasti ei haukia!!
Pian koho katosi ja partista rupesi lankaa tulemaan kovalla vauhdilla! Kohde kala oli tartuettu! Tämä kala ei meinannut millään antautua. Se kierteli vitaa ja levää ympärilleen ennen haavitusta.
Mukavan kokoinen ruutana, mutta hoikka!
Crucian 1980g
Puolituntia paikan ollessa hiljaisena jälleen koho teki ihme liikehdintää. Siihen vastaveto, huti meni!
No, nopeasti maissit koukkuun ja onki järveen. Sitten jo viettin taas ja tämä tarttui.
Hieman pienempi ruutana. Kala haaviin ja autosta hakemaan sumppua, harmitti kun olin jo vapauttanut ensimmäisen ruutanan! Olisi ollut mukava kuvauttaa tuplat.
Sitten rupesi onginta näyttämään jo oikealta ruutanan onginnalta. Hiljaista niinku hautausmaalla, yli tuntiin ei mitään tapahtumaa ja olin jo pian valmis kotimatkalle. Päätin vielä kupitta toukkaa ja mäskiä paikalle. Sehän toimi niinku ajatus ja jälleen ruutana kiinni. Nyt tämä kala oli vielä edellistäkin pienempi. Hieman piti tuulettaa, tuplat kuvaan. Toki hieman harmitti kun olisi ollut tripla kuvaan mahdollisuus!
Crucians 1775g ja 1590g

Nyt on taas onki intoa täynnä ja ruutanan onginta jatkuu kiivaana loppuun asti!